Sähköautojen myynti Kiinassa

Kiinassa sähköautojen myynti ei ole kasvanut vuoden 2012 suunnitelmien mukaan, jolloin odotettiin, että vuoteen 2015 mennessä olisi myyty 500 000 sähköautoa mukaan lukien hybridit. Tavoitteeseen ei varmaan päästä, sillä vaikka vuonna 2014 oli kasvua oli 324 % edelliseen vuoteen verrattuna, sähköautoja myytiin vain 74763 kappaletta.

Sen sijaan sähköllä toimivat moottoripyörät ja skootterit ovat jo vuosikausia olleet jokapäiväinen näky Kiinan kaupungeissa. Vuoden 2012 tilastojen mukaan jokaista 100 kaupunkilaista taloutta kohden oli keskimäärin 20,27 moottoripyörää, lähes yhtä paljon kuin autoja, joita oli 21,54/100 taloutta. Moottoripyörien osuus oli korkemmillaan vuonna 2006, jolloin niitä oli 100 taloutta kohden 25,30, kun taas autoja oli vain 4,32.

Skootterien akut ladataan usein kotona, mutta latauspisteitäkin on pitkin kaupunkia. Kuvan latauspiste oli muovitarvikkeita myyvän kaupan palveluvalikoimassa  Xi’Anissa syksyllä 2012.

 Laturi näyttää lähempää katsottuna tältä:

Lähteet:

http://chinaautoweb.com/2015/01/2014-ev-sales-ranking/

http://www.caam.org.cn/AutomotivesStatistics/20150114/0905144510.html

 

Kaikkien elämä on samanarvoista, punainen kortti pitäisi poistaa käytöstä

Shanghain Sosialismi-instituutin henkilöstöosaston osastopäällikkö ilmaisee tyytymättömyytensä Kiinan terveydenhuollon resurssien käyttöön:

Kiinalaisilla virkamiehillä on terveydenhuollon palveluissa käytössään ns. punainen kortti. Tällä kortilla he pääsevät hoitoon omia reittejään korkeille virkamiehille varatuille osastoille eikä heidän tarvitse tavallisten kansalaisten tavoin aamuvarhaisella tungeksia sairaalan ilmoittautumisluukulla jonottamassa. Heidän ei tarvitse murehtia, onko sairaalassa tilaa ja sen lisäksi he maksavat hoidon kustannuksista vain 1 %.

Nämä punaisen kortin haltijat saavat jo asemansa mukaista palkkaa. Sen vuoksi heidän pitäisi muiden kansalaisten tavoin jonottaa sairaalan ilmoittautumisluukulla ja nauttia samoja terveydenhuollon palveluja kuin muutkin kansalaiset eikä etuoikeutettuina saada parempaa hoitoa.

Kiinan asumisrekisterijärjestelmä (hukou) jakaa kiinalaiset keinotekoisesti maalaisiin ja kaupunkilaisiin ja punainen kortti jakaa kaupunkilaiset vielä kahteen eriarvoiseen ryhmään. Miksi emme voi saada samanarvoista hoitoa ja palvelua? Yhteiskunnassa, jonka perustana on tasa-arvo, tällaiset etuoikeudet ovat vastoin kansalaisten oikeustajua ja moraalikäsityksiä ja ne on vaikea hyväksyä.

Lääkäriin pääsy on ollut vaikeaa ja kallista jo kauan monista eri syistä. Perussyy on se, että terveydenhuollon julkinen rahoitus on riittämätön ja terveydenhuollon kehitys on jäänyt jälkeen taloudellisesta kehityksestä. Terveydenhuollon resurssit, erityisesti korkealuokkaiset resurssit, ovat erittäin niukat. 

Jos punaista korttia ei poisteta käytöstä, korkeassa asemassa olevat kortin haltijat eivät voi koskaan ymmärtää, miten vaikeaa tavallisen kansalaisen on päästä lääkäriin ja miten kallista se on. Virkamiehet, joilla on oikeus vaikuttaa politiikkaan ja päättää julkisen rahoituksen kohteista, eivät ymmärrä tarvetta lisätä kiireellisesti julkisen terveydenhuollon resursseja.

Julkiseen terveydenhuoltoon ei sijoiteta riittävästi. Syynä ei ole se, että hallituksella ei olisi rahaa vaan ne on priorisoitu väärin. Resursseja on terveydenhuollon palvelujen sijaan pantu tuhlaillen hallintorakennuksiin.

Jokin aika sitten Kiinassa julkaistiin “Terveydenhuollon uudistuksen sininen kirja", joka ehdotti muutoksia sairaaloiden hallintoon, lääkärien työhön ja sairaaloiden omistusoikeuksiin mutta se kuitenkin jätti  kokonaan huomiotta vielä tärkeämmän asian. Jos poliittisten päättäjien ja kansalaisten edut menevät ristiin, mistään uudistuksesta ei saada oikeudenmukaista ja järkevää. Jos terveyspalveluja tarvitsevat on jo jaettu punaisen kortin haltijoihin ja muihin, punaisen kortin haltijoiden päättäessä kaikista muutoksista ja kehityksestä tilanne ei voi muuttua mihinkään.

Lähde:

http://www.infzm.com/content/107224

Shanghain 1980-luvulla syntyneiden vanhemmuus

Aikaisemmin kerroin blogissani Fudanin yliopiston (Shanghai) sosiaalitieteiden tutkimusyksikön tekemästä tutkimuksesta, joka koski shanghailaisia 1980-luvulla syntyneitä henkilöitä. 7.12.2014 kerroin heidän tulotasostaan, 22.12.2014 heidän koulutustasostaan, 4.1.  heidän avioliitoistaan ja nyt on vuorossa viimeinen osa, vanhemmuus.

Tutkimus jatkuu myöhemmin Shanghain naapurimaakunnissa, Zhejiangissa ja Jiangsussa. 

1980-luvulla syntyneet ovat ensimmäisiä, jotka ovat syntyneet Kiinan yhden lapsen politiikan aikana.

Lastenhankintaikä

Tutkimuksessa lasten hankinnassa naisilla oli 30-vuotiaana jyrkkä muutos verrattuna edelliseen ikävuoteen sillä silloin mentiin naimisiin ja hankittiin lapsi. Miehillä suuri muutos tapahtui vuotta myöhemmin 31-vuotiaana. Korkea koulutus siirsi lapsen hankintaa ja vähintään ylempiä yliopisto-opintoja tehneistä naisista alle 30-vuotiaista oli synnyttäneiden osuus pienempi kuin saman ikäisillä, jotka eivät ole opiskelleet yliopistotasolla. Tilanne muuttuu selvästi 30 ikävuoden jälkeen. Vaikka lapsia ei tehdä alle 30-vuotiaana, valmistumisen ja pysyvän työn löytymisen jälkeen tilanne muuttuu nopeasti. Miehillä tilanne poikkeaa siten, että korkealla koulutuksella on lapsenteon viivästymiseen pitempiaikainen vaikutus ja kussakin ikäryhmässä  korkeasti koulutetutuilla miehillä isyys oli merkittävästi harvinaisempaa kuin miehillä, joilla ei ollut ylempää yliopistokoulutusta.

Lasten sukupuoli

Syntyvien lasten sukupuolirakenne on erittäin vino, ja se aiheuttaa huolta yhteiskunnassa.  Shanghailaisten kaupunkilais-hukoun omistajien ensimmäisen ja toisen lapsen sukupuolien osuus on normaalin rajoissa mutta maalais-hukoun omistajilla ensimmäisen lapsen sukupuolien suhdeluku on 1.17 (100 tyttöä, 117 poikaa) ja toisen lapsen kohdalla se on noussut lukuun 1.96. Maaseudulla syvälle juurtunut miesten suurempi arvostaminen lisää ennestään miesten avioitumisongelmia tulevaisuudessa.

Lapsiluku

Vaikka Kiinassa on voimassa yhden lapsen politiikka, lapsiluku on tärkeä.  Tutkimukseen osallistuneiden lapsilukutoive on pieni, 40 % haluaa yhden lapsen, 56 % mielestä kaksi lasta olisi ihanne.  Keskimääräinen toive on 1,59, mikä on paljon pienempi kuin USA:ssa mutta suunnilleen sama kuin Japanissa. Maalais- ja kaupunkilais-hukoun omaavien lapsilukutoiveissa ei ole suurta eroa, vaikka sukupuolen suhteen ero oli suuri.

Vähintään ylempitasoisen yliopistokoulutuksen omaavista lähes kaksi kolmesta on sitä mieltä, että paras lapsiluku olisi kaksi. Tämä on korkeampi osuus kuin muilla koulutustasoilla. Vaikuttaa siltä, että kalliiksi tuleva toisen lapsen synnyttäminen ei estä korkeasti koulutettuja pitämästä toisen lapsen hankintaa hyvänä asiana.

Lapsilukutoive ja yhden lapsen politiikka eivät ole kaukana toisistaan. Niistä, joiden mielestä yksi lapsi on ihanne, 94 % aikoo tehdä vain yhden lapsen. Kahta lasta ihanteena pitävistä haastatelluista 75 % suunnittelee hankkivansa kaksi lasta ja 25 % aikoo hankkia kuitenkin vain yhden lapsen.

Omat vanhemmat

Lapsen syntymän jälkeen tulevat vanhemmuuden ongelmat. Toisaalla ovat omat vanhemmat, toisaalla lapset ja he ovat siinä välissä. Pariskuntien noin 60-vuotiaat vanhemmat eivät kuitenkaan ole taakka, vaan he auttavat kotona.  Kolmas osa haastatelluista antoi alle 2-vuotiaan lapsensa omien vanhempiensa hoidettavaksi, ja korkeasti koulutetuista näin teki 50 %.

Lapsiin kohdistuvat odotukset 

Vanhempiinsa verrattuna 1980-luvulla syntyneet ovat jo erilaisia ja yksilöllisiä ja heillä on erilaisia toiveita lastensa suhteen. Kyselyssä annettiin lapsilta toivottavia ominaisuuksia, joita sai painottaa tärkeyden mukaan asteikolla yhdestä viiteen. Yli 75 % haastatelluista oli sitä mieltä, että perinteiset hyveet, kuten rehellisyys, kohteliaisuus, tottelevaisuus ja luotettavuus ovat tärkeitä.  Alle 60 % oli sitä mieltä, että kunnianhimo, opiskelu jne. ovat erittäin tärkeitä. Erityisesti korkeasti koulutetuilla oli alemmat odotukset lastensa kunnianhimon ja tottelevaisuuden suhteen kuin vähemmän koulutetuilla ja he haluaisivat antaa lastensa kasvaa rennommin ja vapaammin. Ehkäpä he olisivat toivoneet, että heidän oma lapsuutensa olisi ollut sellainen.

 

Lähde:http://news.fudan.edu.cn/2014/0423/35959.html

Shanghain 1980-luvulla syntyneiden avioliitot

Aikaisemmin kerroin blogissani Fudanin yliopiston (Shanghai) sosiaalitieteiden tutkimusyksikön tekemästä tutkimuksesta, joka koski shanghailaisia 1980-luvulla syntyneitä. 7.12. blogissa kerroin heidän tulotasostaan ja 22.12. blogissa heidän koulutustasostaan. Nyt on vuorossa avioliitto.

Haastatelluista 53,78 % oli naimisissa, naimattomia oli 44,38 %. Asumuserossa olevia oli 0,09 %, eronneita 1,24 % ja leskiä 0,04 %.

Naimisissa olevista 43 % oli asunut yhdessä ennen avioliittoa. Heistä noin 30 % oli muuttanut yhteen puolen vuoden sisällä seurustelun alkamisesta, alle 40 % vuoden sisällä ja 15 % myöhemmin kahden vuoden sisällä seurustelun alkamisesta.

Noin 18 % oli asunut yhdessä alle 1 kk ennen avioliittoa ja yli 35 % oli asunut puoli vuotta. 25 % oli asunut yhdessä ennen avioliittoa puolesta vuodesta vuoteen. Yhdessä asuneista 60 % oli ollut virallisesti kihloissa, 34,5 % oli selviä avioliittosuunnitelmia ja 5,5 %:lla yhdessä asuneista ei ollut ollut kumpaakaan.

Naimisissa olevien haastateltujen vanhemmilla oli useimmiten samanlainen hukou (asumisrekisteri). Molempien vanhemmilla oli maalais-hukou noin 40 %:lla pareista ja molempien vanhemmilla kaupunkilais-hukou oli noin 30 % pareista. 30 % pareista vanhemmilla oli eri hukout.

Puolisoiden kesken noin 50 %:lla oli sama koulutustaso ja 40 %:lla oli yhden tason ero. Haastatelluista 70 %:lla puolisoiden ikäero oli alle kolme vuotta.

Naimattomista miehiä oli 57 % ja naisia 43 %. Naimattomista 8 % ei aikonut mennä naimisiin. Suurin osa naimisiin aikovista arvioi avioitumisiäksi 28, 30 tai 35. Sekä miehet että naiset vastasivat samoin.

Yksin olevilla oli korkeampi koulutustaso, he olivat nuorempia ja heillä oli pienemmät tulot verrattuna naimisissa oleviin ja seurusteleviin.

Lähde:

http://news.fudan.edu.cn/2014/0423/35959.html