sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Kiinassa


Kiinan Meteorologian laitoksen johtaja Zheng Guoguang piti puheen, jossa hän varoitti ilmastonmuutoksen vaaroista. 

Viime vuosisadan puolivälin jälkeen Kiinan ilmastossa on tapahtunut valtava muutos. Keskilämpötila on noussut jokaista kymmentä vuotta kohden 0,23 celsiusastetta, mikä on lähes kaksinkertainen nousu muuhun maailmaan verrattuna. Ääri-ilmiöt, kuten kuumuus, kuivuus, sademyrskyt ja taifuunit ovat lisääntyneet. Vuodesta 2000 lähtien ilmastotuhojen aiheuttamat välittömät taloudelliset menetykset vastaavat 1 %:a bruttokansantuotteesta. Määrä on 8-kertainen verrattuna koko maailman keskiarvoon samana aikana.

Zheng Guoguang uskoo, että ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat olemaan Kiinassa valtavat. Vehnän, maissin, soijan ja muiden viljelytuotteiden pinta-alalta saatava sato tulee pienenemään ja tärkeiden jokien virtausmäärät laskevat tai ne vaihtelevat. Maan eroosio lisääntyy, lajien kasvupaikat siirtyvät, tuuli- ja aurinkoenergiaresurssien kehitys ja käyttö tulee vaikeutumaan.

On suuri uhka, että tärkeiden strategisten hankkeiden turvallinen tuotanto ja toiminta tulevat kärsimään. Tällaisia hankkeita ovat mm. Qinghai-Tibet rautatie, kolmen rotkon vesivarasto, vesiensiirtoprojekti etelästä pohjoiseen, maakaasun siirto lännestä itään, autioitumista ja eroosiota vastaan toimiva kolmelle pohjoisen alueelle perustettu metsävyöhyke.

Kasvihuonekaasujen jatkuvat suuret päästöt johtavat siihen, että globaali ilmasto lämpenee vähitellen ja ilmastonmuutos ja ilmastotuhoriskit lisääntyvät Kiinassa dramaattisesti.

Zheng jatkaa, että kiinalaisten on omaksuttava ajattelutapa, joka kunnioittaa ja suojelee luontoa ja vahvistaa ajatusta ilmaston turvallisuudesta. On tärkeää lisätä energian säästöä, vähentää hiilen käyttöä, jotta voimme jättää jälkipolville puhtaan ympäristön. Meidän on toimittava enemmän ilmastonmuutosta vastaan ja vahvistettava kaikkia toimia, joilla voi hallita ilmastotuhon riskiä.


Oma kokemukseni mukaan ei ole kovin kauan siitä, kun kiinalainen kadunmies väheksyi ympäristönsuojelun tarvetta ja oli sitä mieltä, että Kiina saa saastuttaa vielä kauan ennen kuin se on saastuttanut yhtä paljon kuin kehittyneet maat, ja että Kiinalla on lupa tehdä mitä tahansa, jotta kiinalaiset saavuttavat kehittyneiden maiden elintason. Ehkä ajatustavan järjettömyys on nyt valjennut kaikille.

Lähde:

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kiinalaisten kohonnut elintaso näkyy myös painossa

Jokainen, joka on käynyt Kiinassa useamman kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana, on voinut omin silmin havaita, että ylipaino ja lihavuus eivät ole enää vain kehittyneiden länsimaiden ongelma, vaan ne lisääntyvät myös Kiinassa ja näkyvät katukuvassa.

Kiinassa oli vuonna 2010 ylipainoisia (=painoindeksi vähintään 24 mutta alle 28) 20-59 -vuotiaista 32.1 % ja 60-69 -vuotiaista 39.8%. Tilanne oli muuttunut vain viiden vuoden aikana rajusti, nousua oli nuoremmilla 3.0  ja vanhemmilla 4.2 prosenttiyksikköä.

Vuonna 2010 lihavia (=painoindeksi vähintään 28) oli 20-59 -vuotiaista 9.9 % ja 60-69 -vuotiaista 13.0%. Viittä vuotta aikaisempiin lukemiin verrattuna kasvua nuoremmilla 1.9  ja vanhemmilla 1.7 prosenttiyksikköä.

Kiinan väestö on nyt Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi lihavinta koko maailmassa. Siellä on 300 miljoonaa ylipainoista ja 46 miljoonaa aikuista lihavaa henkilöä. Kaupunkilaisista aikuisista on ylipainoisia jo yli 40 %.

7-19 vuotiaista lapsista 12 % on ylipainoisia ja 12-18 vuotiaista 1,9 % sairastaa diabetesta, mikä on nelinkertainen määrä verrattuna USA:n lukuihin. Siellä on 1,7 miljoonaa nuorta, jotka kärsivät diabeteksesta ja 27,7 miljoonaa, joille on diabetes kehittymässä.

Ylipainon ja lihavuuden tärkeimpiä syitä ovat liikunnan vähäisyys sekä sokeripitoiset juomat ja pikaruoka.

Lihavuus on myös iso taloudellinen rasite, sillä se on syy moniin kroonisiin sairauksiin, joiden hoitokustannukset tulevat kalliiksi.  Kiinassa vuonna 2000 ylipainosta ja lihavuudesta välillisesti aiheutuneet kustannukset olivat jo 3,58 % BKT:sta. Luvun on arvioitu nousevan yli 8.7 % :iin vuoteen 2025 mennessä.

Lähteet:

 

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Uniputka


Helsinki-Vantaan lentoasemalle on ilmestynyt uniputkia, joissa matkustajat voivat levätä rauhassa odottaessaan jatkolentoa. Joku kommentoi jo, että kohta kiinalaiset kopioivat hyvän idean. Voi vain arvailla, kuka keksi ensin, mutta Kiinassa näitä uniputkia (perusmuoto uniputka) on nähty jo. Alla olevat on kuvattu Xi’anin lentoasemalla elokuussa 2014.






Putkassa on ikkuna verhoineen ja varusteluna ainakin sänky, jossa vuodevaatteet sekä televisio ja iso peili.




Kopin seinällä on käyttäytymisohjeet ja hinnasto siltä varalta että jotain rikkoutuu. Hinta oli muistaakseni 50 yuania tunti.