perjantai 12. elokuuta 2016

Kiinan ympäristöraportti 2015 - vesistöt

Kiinan ympäristönsuojeluministeriö julkaisi toukokuun lopulla vuosiraportin Kiinan ympäristön tilasta. Edellisessä blogipostauksessani kerroin raportin ilmanlaatua koskevista osista ja tämänkertaiselle blogipostaukselle olen tiivistänyt sisämaan vesien tilaa koskevia raportin tietoja. 

Pintaveden laatua on seurattu seitsemän ison joen vesistöissä, Zhejiangin ja Fujianin joissa, Luoteis-Kiinan joissa Xinjiangissa sekä Lounais-Kiinan joissa Tibetin eteläosassa ja Yunnan maakunnassa. Näiden lisäksi seurannassa on järviä ja tekoaltaita.


Kiinan makean veden standardit kuvailevat laatuluokkia käyttökelpoisuuden mukaan. Pintavedellä on viisi luokkaa, joista luokkien I - III vedet ovat juomakelpoisia. Pohjavedellä on samoin viisi luokkaa, joista luokkien I - III vedet ovat sellaisinaan juomakelpoisia, luokan IV vedet ovat juomakelpoisia käsittelyn jälkeen.
Laatuluokkia kuvaillaan näin:
•    I     erinomainen
•    II    hyvä
•    III   melko hyvä
•    IV   melko huono
•    V    erittäin huono
Pintavesiseurannassa on ollut 423 joen ja 62 järven tai tekoaltaan vedet. Niiden 972 laaduntarkkailupaikan tulosten perusteella juomakelpoista vettä on 64,5 %:ssa mittauspisteistä. Koska monet tutkituista joista ovat erittäin pitkiä, matkan varrelle osuu sekä hyviä että huonoja mittaustuloksia.



Joet

Mittauksia on tehty kymmenen joen tai jokialueen vesistössä.
Alla olevien kuvien pylväät kuvaavat mittauksissa saatujen laatuluokkien prosenttiosuuksia.
Vihreä pylväs on luokkien I-III osuus, keltainen on luokkien IV-V osuus ja punainen pylväs on luokkaa V huonompien mittaustulosten osuus.

 

Vertailun vuoksi alla vuoden 2014 osuudet: 
 

Yllä olevien pylväskuvien kymmenen vesialuetta ovat:
1. Jangtse
2. Keltainenjoki
3. Helmijoki (virtaa Guangzhoun läpi Etelä-Kiinanmereen)
4. Songhuahe-joki (maan koillisosassa, virtaa Harbinin läpi, yhtyy Amur-jokeen, laskee Ohotanmereen)
5. Huaihe-joki  (Keltaisenjoen ja Jangtsen välissä)
6. Haihe-joki (virtaa Pekingin ja Tianjinin läpi)
7. Liaohe-joki  (maan koillisosassa, laskee Keltaisenmeren Bohain lahteen)
8. Zhejiangin ja Fujianin joet (Shanghaista lounaaseen olevat maakunnat)
9. Luoteis-Kiinan joet Xinjiangissa
10. Lounais-Kiinan joet Tibetin eteläosassa ja Yunnan maakunnassa. Vesistöön kuuluva Lanchun-joki on Mekongin alkulähteillä.


Pylväissä suurin muutos on Haihe- ja Liaohe-kokien kohdalla (6 ja 7), missä tilanne on vielä huonontunut edellisestä vuodesta.
 

Järvet ja tekoaltaat

Koko maan tärkeimmistä 62 seurannassa olevasta järvestä ja tekoaltaasta viisi kuului I-luokkaan (vuonna 2014 seitsemän), 13 kuului luokkaan II (v. 2014 11) , III-luokkaan kuului 25 (v. 2014 20), IV-luokkaan 10 (v 2014 15), V-luokkaan neljä ja ’huonompi kuin V’ -luokkaan kuului viisi. Kahdessa viimeksi mainitussa ei ole muutosta edelliseen vuoteen.

Shanghain länsipuolella, Jiangsu- ja Zhejiang-muukuntien rajalla olevan Taihu-järven tilanne on vähän parantunut edellisestä vuodesta: III-luokkaan kuului 20 %, IV-luokkaan kuului 75 % mittauspisteistä ja V-luokkaan 5 % mittauspisteistä.


Taihuun laskevien jokien veden laatu on parantunut, huonoimpiin luokkiin (V ja V+) kuuluvien osuus on  8,8 %, mikä on 14,7 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisenä vuonna.


Vajaat kaksisataa kilometria Taihu-järvestä länteen sijaitsevan Chaolu-järven tilanne on huonontunut edellisestä vuodesta: siellä mittaustulokset jakautuvat tasan luokkien IV ja V välillä. Chaolu-järveen laskevien jokien laatu on pysynyt entisellään: 9,1 %/II, 63,6 %/III ja 27,3 %/luokkaa V huonompia. Luokkien I, IV ja V mittaustuloksia ei ole lainkaan.


Yunnanin maakunnan pääkaupungin Kunmingin kyljessä olevan Dianchilu-järven 10 mittauspisteen keskiarvo on huonompi kuin V-luokkaa. Siellä V-luokkaan kuuluu 10 % ja sitä huonompaan 90 % Ympäristön järveen laskevien jokien 16 mittauspisteissä luokkaa IV tai sitä huonompia on 81,2 %. Tilanne on vähän parempi kuin edellisenä vuonna.



Pohjavesi

Pohjaveden laatua on seurattu 202 kaupungissa yhteensä 5118 mittauspisteessä.
Mittauksissa 9,1 % vesi oli erinomaista, 25,0 % hyvää ja 4,6 % oli melko hyvää. Melko huonoa on 42,5 % ja erittäin huonoa 18,8 % mittauspisteistä. Tarkastuspisteistä 38,7 %:n vedet ovat juotavaksi kelpaavia. Juotavaksi kelpaavien osuus on sama kuin vuonna 2014 mutta kokonaisuudessaan tilanne on huonontunut.
 


 

Yllä pohjaveden laatuluokkien osuudet vuosina 2014 ja 2015. Sekä juotavaksi katsotuissa luokissa että juomakelvottomissa luokissa huonompien luokkien (melko hyvä ja erittäin huono) osuus on kasvanut.

Lähteet:
Ympäristöraportit

2015: www.mep.gov.cn/gkml/hbb/qt/201606/W020160602413860519309.pdf
2014: www.zhb.gov.cn/gkml/hbb/qt/201506/W020150605384146647135.pdf