sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kiinan kasvava vanhusväestö


Kiinan ikääntymisen kansallinen komitea piti 13.4. Pekingissä kokouksen, jossa komitean johtaja Wang Yong kertoi, että vuoden 2014 lopussa Kiinassa oli 212 miljoonaa yli 60-vuotiasta henkilöä mikä on 15,5 % väestöstä. Vanhusten osuus kasvaa Kiinassa nopeasti, sillä elinajanodote kasvaa ja yhden lapsen politiikka pienentää nuoren väestön osuutta.

Asiantuntijat arvioivat, että vuoteen 2050 mennessä Kiinan vanhusväestö on jo 480 miljoonaa, mikä olisi enemmän kuin kolmasosa Kiinan väestöstä ja koko maailman vanhusväestöstä se olisi neljännes.

Yhteiskunnalle tulevat velvollisuudet tulevat kasvamaan, sillä hyvin iäkkäiden ja toimintakyvyltään rajoittuneiden määrä tulee kasvamaan.  Joka vuosi tulee miljoona uutta 80-vuotiasta, ja niiden määrä, joiden selviäminen on osittain tai kokonaan avun varassa, kasvaa koko ajan.  Vuoden 2010 lopussa apua tarvitsevia oli 33 miljoonaa ja vuonna 2013 jo 37,5 miljoonaa. Vuonna 2015 heitä ennustetaan olevan 40 miljoonaa.

Kiinan kasvanut vauraus aiheuttaa myös oman osuutensa ongelmaan, sillä maaseudulla syntyneet lapset ovat muuttaneet aikuistuessaan kaupunkeihin siirtotyöläisiksi ja vanhemmat ovat jääneet viljelemään maata. Vanhempien ikääntyessä heidän kuntonsa heikkenee ja he tarvitsevat enemmän terveyspalveluja. Maalle jääneistä vanhuksista huolehtiminen ja heidän terveydenhuoltonsa pitää ratkaista nopeasti.

Kiinassa lapset ovat perinteisesti huolehtineet vanhemmistaan, mutta myös lapsettomien ja  yksinasuvien vanhusten määrä lisääntyy nopeasti. Lapsettomia vanhuksia oli vuonna 2013 jo yli 100 miljoonaa.

Pienituloisten ja köyhien vanhusten määrä on yhä melko iso, vuonna 2012 heitä oli 23 miljoonaa. Tämä aiheuttaa ongelmia palvelujan hankkimisessa, sillä tavalliselle väestölle palvelut ovat maksullisia.

Kokouksessa vaadittiin, että on tehtävä investointeja ja  vauhditettava järjestelmiä, joilla vanhusten hyvinvointia edistäviä palveluja, lääkäripalveluja ja asumisoloja parannetaan. On kavennettava kuilua maalaisten ja kaupunkilaisten välillä, alueellisesti ja eri väestöryhmien kesken.

Vertailun vuoksi: Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 60 vuotta täyttäneitä 1 466 618 henkilöä, mikä oli 26,80 % väestöstä.

Lähteet:

http://www.jkb.com.cn/news/familyPlanning/2015/0417/366831.html
http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Alibaban apteekki


Alibaba Group on Kiinan ja monelta osin myös maailman johtava verkkokauppayritys ja se laajentaa toimintaansa myös terveydenhuollon alalle. 

Tällä hetkellä Kiinassa voi ostaa verkosta vain hyvin rajoitettua lääkevalikoimaa ja suurin osa verkossa myytävistä apteekkituotteista on yskänlääkkeiden ja vitamiinien tyyppisiä tuotteita. Tällä hetkellä Kiinan lääkekaupasta vain 1% tapahtuu verkossa.

Tammikuussa 2014 Alibaba Group osti osake-enemmistön Citic 21CN yhtiöstä, joka sai nimekseen Alibaba Health Information Technology Limited. Kaupassa Alibaba sai maan suurimman farmasiatuotteiden tietopankin sekä oikeuden reseptilääkkeiden verkkokauppaan. Citic 21CN yhtiön tietokannoissa oli tiedot kaikista massatuotannossa olevista Kiinan kansalliseen lääkeluokitukseen kuuluvista lääkkeistä.

Joulukuussa 2014 Alibaba Health julkisti Alijk-tuotenimellä Android- (ja nyt myös Apple-) puhelimiin asennettavan sovelluksen, jolla on helppo ostaa lääkkeitä verkossa.

Sovellus toimii siten, että asiakas kuvaa lääkäriltä saamansa reseptin, ja se lähtee lähimpiin apteekkeihin. Mukaan voi liittää myös puhetta ja kirjoitusta. Asiakas saa puhelimeensa tarvitsemiensa lääkkeiden hinnat lähistön apteekeissa. Sen jälkeen hän valitsee apteekin, maksaa Alipay-sovelluksella ja hän voi noutaa lääkkeen apteekista tai se toimitetaan hänelle kotiin.

Kiinan sairaaloista suurin osa on valtion omistamia, ja suuri osa niiden tuloista saadaan lääkkeiden myynnillä. Kilpailua ei ole juuri ollut ja lääkkeet ovat olleet ylihinnoiteltuja. Reseptilääkkeiden verkko-ostaminen otetaan ilolla vastaan, sillä järjestelyn on väitetty alentavan asiakkaan maksamia hintoja 10-20%. Vuonna 2014 lääkkeistä 83 % myytiin sairaaloiden yhteydessä olevissa apteekeissa, joten, jos lääkekauppaan tulee näin suuri muutos, sairaaloiden rahoitus on tältä osin järjestettävä uudelleen.

Lääkkeistä, joiden myynti sallitaan verkossa, päättää 国家食品药品监督管理总局 (The China Food and Drug Administration (CFDA). (www.sda.gov.cn).




Yunnan,Kunming 2010

Kuvan rakennus on Yunnanin maakunnan vanhin apteekkimyymälä, joka on perustettu 1800-luvun puolivälissä. Silloin se toimi kuten nykyiset sairaalat: samassa paikassa pääsi vastaanotolle, sai reseptin ja lääkkeet. Paikalla on yhä toimiva apteekki, jossa myydään nykyään sekä perinteisen kiinalaisen että länsimaisen lääketieteen lääkkeitä. Vuonna 2014 lääkkeistä 16 % ostettiin apteekkimyymälöistä. Tämä apteekki toimii myös verkossa osoitteessa  http://www.fulintang.com .