perjantai 16. toukokuuta 2014

Maailman saastuneimmat kaupungit


WHO on julkaissut tietoja kaupunkien ilmanlaadusta. Ilmanlaatua on seurattu lähes 1600 kaupungissa 91 maassa. Ilmanlaatua kuvaa PM10- ja PM2.5-partikkelien määrä kuutiometrissä.  Vertailussa on käytetty partikkelien vuotuista keskimääräistä pitoisuutta.
Julkistetut tiedot ovat vuosilta 2008-2013, enimmäkseen vuosilta 2011 ja 2012. Koko maailmassa keskimääräinen PM10-taso vaihtelee alueittain välillä 26-208 ug/m3, keskiarvon ollessa 71 ug/m3. WHO:lla, Yhdysvalloissa ja EU:ssa hyvän ilmanlaadun raja on PM10-partikkelien osalta 50 ug/m3.

Julkaisun mukaan huonoin ilmanlaatu oli Intian Delhissä, PM10 oli 286 ja PM2.5 oli 153. Mittaus on vuodelta 2013.
Seurannassa oli Kiinasta 112 kaupunkia ja niiden tiedot ovat vuodelta 2010. Näistä viidessä kaupungissa (Haikou, Zhanjiang, Hong Kong, Lhasa ja Zhuhai) oli hyvä ilmanlaatu (PM10 < 50 ug/m3). WHO:lla ei ole Kiinasta PM2.5-pitoisuuksia vaan ne on tehty laskennallisesti PM10-arvoisista ja ovat huomattavasti alhaisempia kuin Kiinassa paikallisesti mitatut PM2.5 -lukemat.

Kiinan ympäristöministeriön julkaisemien tietojen mukaan vuoden 2014 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 74 tutkitusta kaupungista vain 53,1 %:ssa ilmanlaatu oli hyvä. Huonoin tilanne oli mm. Xingtaissa, Shijiazhuangissa, Baodingissa. Huhtikuun tilastoissa ilmanlaatu oli hyvä 70,6 %:ssa 74 kaupungista. Huonoin ilmanlaatu oli edelleen Xingtaissa, Tangshanissa, Shijiazhuangissa ja Jinanissa.
Joidenkin tietojen mukaan Xingtaissa vuonna 2013 keskimääräinen PM2.5-lukema oli 160, mikä olisi korkeampi kuin Delhissä. Xingtai ei ole kuitenkaan WHO:n seurannassa mukana.

WHO:n julkaisussa Dohassa (Qatar) PM2.5- lukema oli 93 (vuonna 2012). Vuonna 2013 Kiinassa oli yhdeksän kaupunkia, joissa PM2.5-lukemat olivat Dohan vuoden 2012 lukemia huonompia. Nämä kaupungit ovat Xingtai, Shijiazhuang, Baoding, Handan, Hengshui, Jinan, Xi’An, Tianjin ja Tangshan. Niistä Xingtai ja Hengshui eivät ole WHO:n seurannassa mukana. Kaikki mukana olevat olivat PM10-lukeman perusteella Dohaa paremmassa tilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti